energiankulutus-4-vinkkia-aivojumppaan-koiran-kanssa-ulkona
Koiran energian purkaminen

Energiankulutus – 4 vinkkiä aivojumppaan koiran kanssa ulkona

 

Palaan taas uudelleen siihen, että Staffit ovat todella energinen koirarotu. Miten olisi energiankulutus tekemällä aivojumppaa koiran kanssa ulkona? 🙂 On ollut niin ihania syksyisiä kelejäkin.

Olen kirjoittanut artikkelin 5 parasta koiran energiankulutusvinkkiä, jossa kaikki energian kulutus tehdään sisätiloissa. Tuossa artikkelissa ideana oli se, että on jokin syy miksi ei voida lähteä ulos. Kirjoitin myös artikkelin jossa oli 3+1 ideaa energian kulutukseen liikuntakiellossa olevalle koiralle.

Lue täältä:

5 parasta koiran energiankulutusvinkkiä

3+1 tapaa saada energia pois liikuntakiellossa olevalta koiralta

Tällä kertaa jaan sinulle 4 vinkkiä ja hyödyllistä ideaa kuluttaa energiaa ulkona. Ulkona on enemmän haastetta kaikelle aivotyölle kun häiriöitä on paljon enemmän 🙂

 

4 vinkkiä aivojumppaan koiran kanssa ulkona

Tietenkin on täydellistä, mikäli sinulla on oma piha, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään. Mikäli ei ole, toivottavasti löydät lähietäisyydeltä jonkun rauhallisen paikana ulkona, jossa treenata.

HUOM nämä sopivat oikein hyvin myös sille liikuntakiellossa olevalle (koiralle tai ihmiselle). Lisäksi nämä harjoitukset parantavat sinun ja koirasi välistä luottamusta ja kemiaa, auttaa koiraa opettelemaan rauhallista käytöstä ja opettaa toimimaan pienen häiriön alla.

 

1. Luoksetulon opettaminen tai vahvistaminen sekä paikallaolo

Kuten totesin artikkelissani 3 tärkeintä asiaa, jotka opettaa koiralle, luoksetulo on yksi tärkeimmistä asioista jota opettaa. Tuosta kyseisessä artikkelissa käyn läpi, miten luoksetuloa opetetaan pennulle. Kun se on hallussa sisällä, voidaan sitä siis siirtyä harjoittelemaan ulos.

Lue lisää: 3 tärkeintä asiaa, jotka opettaa koiralle

Vaikka koira osaisi jo luoksetulon, sen vahvistaminen on aina hyvä idea. Eli menkää ulos ja treenatkaa oman tason mukaisesti luoksetuloa.

Mikäli koira osaa sanan ”paikka” tms, jätä koira hetken matkan päähän ja kutsu sitten luoksesi ja palkitse. Tai päästä koira haistelemaan omiaan ja kävele hieman kauemmaksi ja kutsu luokse. Kokeilkaa kuinka pitkän matkan päähän voit mennä, ehkä jopa talon toiselle puolelle? 🙂

 

 2. Luopumisen vahvistaminen (jätä/ei ota)

Luopumisesta kirjoitin koiran rauhallista käytöstä käsittelevän 3 osaisen artikkelisarjani viimeisessä, kolmannessa osassa ”miten opettaa koiralle luopuminen”. Tuosta kyseisestä artikkelista näet, miten luopumista opetetaan ja nyt siirretään sitten luopumisen opettelu tai sen vahvistaminen ulos. Eli varmistathan, että koira osaa ensin luopua sisätiloissa ennen kuin vaikeutat siirtämällä treenin ulos.

Lue : Miten opettaa koiralle luopuminen

Laita vaikka jokin kippo ulos nurmikolle ja sinne jotakin hyväskää (voi olla myös lelu tms mikä teille sopii). Kävelkää sitten kipon ohitse tavoitteena, että koira jättää kipon ja luopuu siitä jatkamalla matkaa ja/tai katsomalla sinuun. Anna palkka joko vain aina omasta kädestä tai välillä siten, että voitte palata kipolle syömään mitä siellä on.

Voit lisätä siihen vielä sen, että koira saa palkinnon ensin kädestäsi, menkää sitten kipolle ja herkun saa ottaa vasta kun koira istuu ja katsoo sinua rauhassa 🙂

3. Namien etsintä ulkona

Tämäkin on jo tuttu energiankulutuskeino, mutta ulkona namien etsinnälle on aivan uudet puitteet! Piilottele siis nameja (jotka tuoksuvat kunnolla) pihalle koiran odottaessa niin, ettei se näe mihin niitä piilottelet. Käske sitten koiran etsiä ne.

Voit aluksi piilottaa niitä siten, että koira näkee mihin ne laitat, jotta se ymmärtää idean. Sitten voit pyytää koiraa odottamaan jossain muualla kun piilotat niitä. Kannattaa vetää namia hiukan pitkin nurmikkoa, jolloin koira voi päästä hajulle, jota seurata löytääkseen namin. Laita niitä ihan vain esimerkiksi pitkin nurmikkoa jne, ei siis ole tarpeen kätkeä niitä kokonaan piiloon. Nita ainakin pitää tästä leikistä sekä sisällä, että ulkona 🙂

4. Hihnakäytöksen/ vetämisen hiominen

Mikäli sinulla on kaveri, joka vetää hihnassa edes joissakin tilanteissa (kuten meillä – kävelee muutoin nätisti, mutta tie kohti metsää yritetään vetää), niin voitte treenata tätä.

Usein hihnakäytös on hyvää häiriöttömässä treenitilanteessa, joten jonkun häiriön lisääminen kannattaa. Joillekin tosiaan pelkästään ulkonaolo riittää jo häiriöksi ja toinen saattaa tarvita enemmänkin häiriötä. Laita jotain sellaista ulos mitä koirasi todella kovasti haluaa, esimerkiksi jokin huippulelu tai ruokakippo. Mikäli mahdollisuus niin toinen ihminen tai koira on myös aina huippu häiriö.

Kytke koira ja lähtekää kävelemään kohti kippoa/haluttua juttua. Tavoitteena on siis päästä täysin vetämättä kipolle. Mikäli koira vetää, se ei pääse kipolle.

Jos et ole varma miten vetämisen pois kytkeminen tehdään oikein, tai olet luullut tietäväsi, mutta oletkin tehnyt koirastasi jojon (kuten minä tein), niin ei hätää – siirry tästä artikkeliini: Koira vetää – 3 sääntöä hihnakäytöksen opettelussa ja aloita siitä hihnakäytöksen treenaaminen 🙂

2 Comments
Avainsanat:

2 Comments

  1. Justiina
    30.10.2018 at 3:25 pm

    Kaikki nää hommelit sujuu sisällä kuin vettä vaan, mutta ulkona ei oikein ole ollut paikkaa, missä vois rauhassa treenata… Mutta 3 viikon päästä muutetaan kerrostalosta omakotitaloon ja päästään omalla aidatulla pihalla treenailemaan ja leikkimään! En malta odottaa 🙂

    • admin
      1.11.2018 at 1:17 pm

      Moikka Justiina, kiitos kun jaoit oman fiiliksesi <3 Oi vitsi että tulee varmaan olemaan juhlaa saada oma piha, joka vielä aidattu! 🙂 Olen hiukan kateellinen.. itselläkin on oma piha, mutta se ei ole aidattu ja vieressä kulkeva tie tuntuu olevan kaupungin suosituin koiranulkoilutusreitti 😀 Laita ihmeessä talteen korvantaakse nämä asiat mitä sitten ulkona treenata <3

Discover more from Staffilife

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading