
Tämä on artikkelisarjan neljäs ja viimeinen osa. Kolmessa edellisessä osassa olemme käyneet läpi, miten opetetaan koiralle rauhoittumista. Miten opettaminen aloitetaan, miten rauhoitetaan uloslähtöä ja miten sitä rauhoittumista voi treenata ulkona. Useimpien haasteena on vielä lisäksi se, että miten saadaan sen koiran kierrokset laskettua silloin, kun kotiin saapuu vieraita. Käyn nyt tässä postauksessa läpi miten koiran saa rauhoittumaan, kun saapuu vieraita.
Suosittelen aloittamaan tämän neliosaisen artikkelisarjan lukemisen edellisistä postauksista:
Osa 1 – Rauhoittumisen opettaminen (energiselle) koiralle
Osa 2 – Energisen koiran opettaminen rauhoittumaan ulos lähtiessä
Osa 3 – Opeta koiralle rauhallinen käytös häiriötilanteessa
Miten koiran saa rauhoittumaan, kun saapuu vieraita
Ensin haluan kertoa sinulle, että koirat kyllä yleensä alkavat rauhoittua jo itsestään nopeammin näissä tilanteissa mitä enemmän on toistoja ja mitä enemmän koiralle tulee ikää. Yksivuotias on siis vielä huomattavasti enemmän ja kauemmin innoissaan kotiin tulevista vieraista kuin jo kolme vuotta täyttänyt. Huojentava tieto, eikö 😀 Näin se ainakin meillä meni…
Omistajan kotiin tulo otetaan meillä jo todella lungisti vastaan. Ei tulla enää edes välttämättä ovelle vastaan ja palvelijalta vaaditaan vain vatsarapsutusta heti 😀 Vieraiden saapuminen nostaa vielä kierroksia, mutta rauhoittuminen tapahtuu todella paljon nopeammin kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. On kuitenkin erittäin hyvä treenata sitä, miten toimitaan, kun tulee vieraita ja pyrkiä siihen, että koira osaisi antaa vieraille tilaa ja tervehtiä heitä rauhallisesti.
Miksi koira hyppii/nousee ihmisiä vasten?
Yleensä ongelmana on se, että vieraiden saapuessa, tai omistajan kotiin tullessa koira hyppii ihmisen päälle ja/tai nousee vasten. Yleinen innostuneisuus ja sähläys ei yleensä saa ihmisiä mitenkään ajattelemaan, että tuo vieraiden saapuminen olisi jokin ongelma, mutta jos koira hyppii, se halutaan saada loppumaan.
Kaikki eivät toki pidä tätäkään ongelmana, mutta mielestäni tulisi myös ajatella niitä vieraita, joille ei ole ok koiran likaiset tassut/kuola housuilla, polvilumpioiden nitkahtaminen, kynsien (tahaton) raapimisjäljet tai monen kymmenen kilon paino pomppimassa vasten, unohtamatta erittäin hampaiden täyteisiä suukkoja, joista menee naama ruvelle. 😀 Siksi kannattaa kyllä mielestäni opettaa koiralle rauhallinen tapa tervehtiä. Mutta miksi koira sitten tekee näin?
- No ensinnäkin sinä olet sen paras ystävä ja se on erittäin innoissaan sinut nähdessään. Hyppiminen siis saattaa olla suuren ilon purkautumista.
- Se haluaa sinun/vieraasi huomion ja yrittää kiinnittää sitä itseensä hyppimällä.
- Se haluaa todella kovasti tervehtiä sinua/vieraita, se haluaa nimenomaan nähdä kasvosi (taikka suudella niitä), mutta se näkee vain sinun jalkasi, joka saattaa saada sen nousemaan/hyppimään, jotta se pääsisi lähemmäksi kasvoja.
- Vieraiden tullessa, se saattaa olla innoissaan, mutta myös stressaava tilanne saattaa saada sen hyppimään vieraita vasten
Pennun opettaminen rauhoittumaan, kun omistaja saapuu kotiin
Mikäli sinulla on pentu, niin huomaa tämä asia: kun pentu nousee sinua vasten, se on maailman suloisinta, mutta entäpä kun se on täysikasvuinen ja hyppii sinua ja vieraitasi vasten? Jos opetat koiralle (eli annat sen toimia näin) pentuna, että sinua vasten nouseminen on ok, sillä ei ole mitään syytä lopettaa sitä, kun se tulee aikuiseksi. Minä itse siis tein juurikin näin! Ei koira ymmärrä, että on eri säännöt yhtäkkiä vanhempana. Se ei tajua, että siitä on tullut raskaampi ja rajumpi.
Eihän se edes tunnu miltään, kun kevyt pentu hyppii tai nousee takajaloilleen sinua vasten… se on niin lutuista, että heti meidän Nita siten minun huomioni sai ”no mitä pikkupirpana?” Eh… mikä virhe 😀 Opeta siis saman tien jo pennusta, että ainakaan se hyppiminen ihmisiä vasten ei ole ok, eli sillä käytöksellä ei saavuteta mitään. Sillä ei saa minkäänlaista huomiota tai reaktiota.
Jos koira nousee sinua vasten, yritä olla täysin huomioimatta sitä, älä anna sille katsettasi ja kun se lopettaa, menee istumaan/alas koiran tasolle, huomioi se ja palkkaa. Näin päästään jo siihen perusolettamukseen, että kun koira hyppii/nousee ihmisiä vasten, kaikki kiva loppuu, eikä saa mitään huomiota. Toimi samalla tavalla varsinkin silloin kun tulet kotiin. Älä kiinnitä siihen mitään huomioita, jos se hyppii tms.
Heti kun se rauhoittuu, voit vaikka heittäytyä kunnon riehumistervehdykseen, pääasia, että vasta kun ollaan rauhallisesti, saadaan reaktio ihmisestä. Ja se reaktio kannattaa olla alas koiran tasolle meneminen, sillä silloin sen ei tarvitse enää kurotella sinua kohti ja se huomaa, että sinä tulet kyllä hänen tasolleen tervehtimään, kunhan hän osaa itse käyttäytyä nätisti.
Aikuisen koiran opettaminen rauhoittumaan, kun omistaja saapuu kotiin
Mikäli koira on jo täysikasvuinen ja sen ihmisten päälle hyppiminen halutaan kitkeä pois, on tietenkin hankalampaa olla huomioimatta käytöstä kuten pennun kohdalla, koska sillä on voimaa jo paljon enemmän. Yritä kuitenkin välttää mitään karjumista koiralle, vaikka kuinka sen kynnet raapivat sinua, jotta se ei saisi minkäänlaista reaktiota sinulta (ei hyvää eikä pahaa) ennen kuin se on nätisti. Palkkaa kunnolla, kun se tapahtuu! Voit heittää koiralle lelun, leikkiä sen kanssa hetki, painia oikein kunnolla tai antaa jotain herkkua. Palkkaa jollain, joka on koiralle superkivaa ja anna hetkeksi täysin sinun huomiois, jota koira janoaa. Näin koira hoksaa, että tuo kyseinen käytös todella kannattaa.
Isompien koirien kohdalla, joiden käytöksen huomiotta jättäminen on erityisen vaikeaa voi kokeilla kääntyä poispäin tai poistua kokonaan takaisin ovesta ulos. Tuolloin reaktio on negatiivinen eli ihminen lähtee pois eikä koira saa tervehtiä. Poistetaan siis koiralta palkkio, eli sinut. Kokeile sitten tulla aina takaisin ovesta ja jatka kunnes pääset sisälle ilman, että koira riekkuu ja palkkaa isosti.
Kun se rauhassa -käsky alkaa olla hanskassa, voit kokeilla sitä tässäkin tilanteessa. Eli kun saavut kotiin ja koira alkaa hyppimään sinua vasten, sano oikein rauhallisesti vain ”rauhassa” ja mikäli koira lopettaa hyppimisen, niin palkataan heti saman tien silityksillä ja moikkaamisella 🙂
Meillä ollaan siinä tilanteessa, että kun sanon ”rauhassa” koira menee maahan ja yrittää ihan tosissaan hillitä itseään, vaikka se näyttääkin todella vaikealta 😀 Mitä enemmän vain treenaa niin pääsee tuloksiin. Hyvä sääntö tähän voisi olla, että kunhan kaikki neljä tassua pysyy maassa, niin se johtaa ihmiseltä saatuun reaktioon, joka loppuu heti, jos etutassut taas nousevat maasta.
Näin aloitat rauhallisen käytöksen treenaamisen vieraiden saapuessa
Suosittelen lähtemään liikkeelle siitä, että opetetaan koiralle sitä rauhallista olotilaa ja siten käskyä rauhoittua. Näitä me olemme jumpanneet nyt niissä kolmessa edellisessä postauksessa. Tämän jälkeen tee yllä olevia harjoituksia, joissa itse saavut kotiin.
Sillä aikaa, kun näitä asioita treenataan, voidaan vieraiden tullessa vain toimia niin, että neuvotaan vierasta olemaan täysin huomioimatta koiraa ennen kuin se on rauhassa. Voit itse kertoa, milloin on oikea hetki silittää.
Vieraat eivät kuitenkaan välttämättä halua ollenkaan sietää koiran hyppimistä opetteluvaiheessakaan, eikä sitä heiltä voi vaatiakaan. Suosittelen opettamaan koiralle sen oman paikan, joka on sen ikioma turvapaikka. Silloin voit vieraiden saapuessa lähettää koiran omalle paikalleen.
Oma paikka
Opeta oma pakka esimerkiksi näin: Opetteleminen aloitetaan koiralle kuten mikä tahansa muukin asia, eli kun koira menee omalle paikalle, sanotaan ”oma paikka” ja palkataan. Eli odotetaan hetkeä, että koira menee tuolle halutulle paikalle tai koskettaa sitä itse oma-aloitteisesti. Kun otat tuon halutun paikan/alustan ensimmäisen kerran esille, palkkaa heti jo sen katsomisesta.
Sano mielellään yhtä aikaa tuo sana oma paikka kun annat palkkion. Eli jos sanot ensin ”oma paikka” ja kun koira reagoi katsomalla sinua tai muutoin nostamalla huomioin pois paikasta ja palkkaat vasta sitten, palkkasit sinuun reagoimisesta, etkä omalle paikalle menemisestä.
Jos olet kauempana tilanteesta, voit kehua nopeasti perään: koira haistelee petiään – oma paikka, hyvä! Ja sitten palkka, jotta se ymmärtää, että se paikan tutkiminen oli se mistä palkka tuli. Muutoin kannattaa se palkka antaa sinne halutulle alustalle, jottei koira sieltä poistu tai käännä katsettaan sieltä poispäin.
Kun koira alkaa hoksaamaan, että tuota paikkaa koskettamalla saa palkkion, voit palkata heittämällä namin muualle, jolloin koira joutuu poistumaan sieltä paikaltaan ja voidaan siis taas palkita uudelleen sinne menemisestä. Vaihtoehtoisesti voit palkata koiran siellä alustalla ja pyytää se aina pois sieltä, jonka jälkeen se käsketään sinne aina takaisin (aletaan sanomaan oma paikka jo ennen kuin se menee kyseiselle paikalle ja palkataan siitä, kun se menee sinne).
Koira voi aluksi vain koskettaa sitä paikkaa, sitten olla osittain siellä, kunnes se menee aina kokonaan sinne paikalleen. Halutessa voidaan lisätä myös käsky istu tai maahan ja palkata siitä. Sitten ajan kanssa koira alkaa tarjota itse myös toivottua asentoa mentyään tälle paikalle.
Vaikeuttaminen ja haasteen lisääminen
Pidennetään sitten etäisyyttä, josta mennään omalle paikalle ja vaikka lopuksi jopa ihan toisesta huoneesta. Jotta siellä myös pysyttäisiin, on hyvä harjoitella erilaisten häiriöiden kanssa (perheen jäsenet kävelevät ohi yms.) ja itsekin astella poispäin ja palauttaa koira paikalleen, jos se meinaa tulla sinun perässäsi. Lisää kestoa vähitellen. Jos vain on mahdollista, niin olisi hyvä, kun saisit paljon toistoa myös häiriöllä, eli jos voisit pyytää jotain ystäviäsi tulemaan teille treenataksenne tätä asiaa, vaikka muutamana päivänä viikossa.
Muista, ettet vaikeuta liikaa liian nopeasti. Älä esimerkiksi yhtä aikaa pidennä matkaa, josta mennä paikalle ja siellä olemisen kestoa. Mene aina yksi etappi kerrallaan eteenpäin ja palaa askel taaksepäin, mikäli se oli koiralle liian vaikeaa.
Oman paikan käyttö vieraiden saapuessa
Voit hyödyntää tätä omalle paikalle menemistä, kun ihmiset tulevat sisään ovesta.
Kun harjoittelu on vielä kesken ja koira ei meinaa pysyä paikallaan, vaikka osaa sinne jo mennä, olen itse tehnyt niin, että vieraiden saapuessa, otan nameja ja käsken koiran omalle paikalleen sanoen ”oma paikka”. Olen mennyt itse myös sinne koiran kanssa ja sitten syöttänyt koiralle namia sillä aikaa, kun vieras riisuu ulkovaatteet ja pääsee sisälle asettumaan. Syötän siksi namia, että syöminen rauhoittaa koiraa ja kun se on omalla paikallaan, palkkaan siitä. Käsken sitä myös erikseen rauhoittumaan sillä ”rauhassa” käskyllä.
Kun koira istuu rauhallisesti paikallaan, sanon vapautuskäskyn, että saa mennä tervehtimään vierasta. Mikäli meno on edelleen rajua, käsken sen takaisin omalle paikalleen. Vieraita pyydän olemaan huomioimatta koiraa ennen kuin se istuu rauhallisesti. Kun se istua tapittaa, voi vieras mennä alas koiran tasolle sitä moikatakseen, joka estää sen, ettei koira tunne tarvetta hyppiä päästäkseen moikkaamaan. Mikäli vieras ei halua moikata koiraa, pyydän antamaan edes kättä hetkeksi haisteltavaksi, jotta koira saa hyvästä käytöksestään edes jonkun kontaktin vieraalta.
Tästäkin voidaan saada helposti käytösketju, eli vieraiden saapuessa koira alkaa itse mennä omalle paikalleen esimerkiksi jo, kun kuulee ovikellon. (Voit toki myös opettaa koiralle sen. Eli harjoitelkaa lisäämällä oma paikka käskyyn ääni. Kun soitat ovikelloa, koira menee omalle paikalle odottamaan :))
Lue myös: Koiran koulutus: Näin nostat vaatimustasoa oikein (tässä artikkelissa on käytetty sitä omaa paikkaa esimerkkinä)
Tervehtimiseen lelu mukaan
Yksi hyvä keino on myös antaa koiralle lelu suuhun. Koira usein tekee näin jo itse, eli se etsii äkkiä jonkun lelun, jota tuoda ”näytille” kun joku tulee ovesta. Tämä on erittäin suositeltava tapa, koska koira ei hypi ja vouhota niin paljon, kun sillä on suussa jotain kannettavaa. Tämä on sijaiskäytöstä, jolla koira yrittää itse rauhoitella itseään ja se on aivan ok. Olen itsekin käyttänyt myös tätä, jos en ehdi tilanteeseen mukaan, ojennan koiralle lelua, jonka se nappaa suuhunsa ja menee tervehtimään. Kannattaa kokeilla tätäkin 🙂
Tässä oli tämä sarjapostaus. Kuulisin mielelläni kokemuksiasi, miten teillä on nämä harjoitukset toimineet tai mielipiteitä näistä artikkeleista, joten laita kommenttia alle. Mikäli pidit tätä postauta hyödyllisenä, olisin myös erittäin kiitollinen, jos jakaisit sitä eteenpäin 🙂
Pääsiäisen lomat saattavat viivästyttää seuraavan postauksen saapumista, mutta se tulee viimeistään 5.5. Siinä pohditaan, miksi koirasi on energinen… Nähdään!