miten-saada-koiran-huomio-lenkilla
Energisen koiran koulutus

Miten saada koiran huomio lenkillä?

Eräs lukijani kysyi minulta apua: ”Miten saada koiran huomio lenkillä? Korvat ovat hävinneet ja kaikki on jo kokeiltu…” Tiedän tämän tunteen.

Silloin kun koiraan ei saa mitään kontaktia ja on omasta mielestään kokeillut jo ihan kaikkea, joista mikään ei toimi, vajotaan epätoivon tilaan. Tässä tilassa usein kokeillaan ristiin rastiin kaikenlaisia erilaisia asioita, mikä siis toisaalta on hyvä juttu, että kartoitetaan paljon eri vaihtoehtoja, mutta usein sitten unohdetaan, että ne kokeiltavat asiat on ensin opetettava koiralle ja niitä tulisi harjoittaa pidemmän aikaa.

Saatetaan ottaa jokin keino käyttöön ja kun sitä testataan, oletetaan, että koira reagoi siihen positiivisesti ja kun se ei tee niin, siirrytään seuraavaan kokeiluun. Koirahan ei voi heti tietää mitä siltä odotetaan ja miten missäkin tilanteessa tulee toimia, ellei sitä sille ensin opeteta.

Kerron tässä postauksessa ohjenuoran, miten kannattaa toimia, kun et tiedä miten saada koiran huomio lenkillä tai kun ne korvat tuntuvat olevan tippuneet ja epätoivo valtaa. Lopussa on vielä yhteenveto check-list sekä linkkejä muihin postauksiin, joista on apua.

 

Miten saada koiran huomio

Et voi olettaa, että jokin palkka, koulutus-sana tai kontaktin ottaminen toimisi, ellet ole ensin opettanut sitä koirallesi. Ymmärrän hyvin, että mikäli teet kärrynpyöriä lenkillä namit nenässäsi, eikä koira vieläkään ota sinuun kontaktia, niin se tuntuu siltä, että ”kaikki on kokeiltu” ja ”mikään ei toimi” ja ”korvat ovat hävinneet”.  Tähän ohjeistan sinulle, että stop. On aika palata ihan koulutuksen alkuun.

Koira menee ehkä vain enemmän hämilleen näistä sinun yrityksistäsi saada sitä kontaktia eikä ymmärrä, että sen tulisi sinuun se kontakti ottaa. Lisäksi saatat jo huokua epätoivoa ja siten antaa vääriä signaaleja koiralle. Toki joillekin tämä namit nenässä hyppiminen voi toimiakin. Toisille se kuitenkin vain nostaa kierroksia ja ne painelevat innoissaan vain menemään että ”jee kivaa omistajakin rupesi hippaleikkiin…” (en tarkoita, että kukaan nyt kirjaimellisesti tunkee nameja nenään, vaan että yritetään kaikin keinoin jopa hulluttelemalla saada se koiran huomio)

Eli… Hyvät ja huonot uutiset ovat seuraavat: Hyvä uutinen on se, että vaikka sinusta tuntuu, että kaikki on kokeiltu, tilanne ei missään nimessä ole toivoton ja sinulla on kaikki mahdollisuus vielä saada täydellinen koirakumppani itsellesi. Huono uutinen on se, että ”valitettavasti” joudut palaamaan koulutuksen alkuun. Se ei ikinä ole hauskaa, eikä varmasti innostavaa, mutta se on järkevintä.

miten saada koiran huomio

Ei kannata etsiä syytä siihen, miksi koira ei ota kontaktia sinuun juuri nyt lenkillä ja voivotella miksi et osaa, vaan palata reippaasti lähtöruutuun ja kokeilla kaikki periaatteessa uudelleen, mutta tällä kertaa hieman eri tyylillä.

Sinun tulee löytää se kohta, missä vaiheessa koirasi oikeasti koulutusta on menossa ja jatkaa sitten siitä. Aloita ihan nollasta ja lähde etenemään. Kun johonkin kohtaan tyssää (koulutus ei etene/koira ei enää osaa), löydät sen, minkä kanssa on aloitettava tekemään töitä.

Sitten sinun on otettava huomioon oman koirayksilösi oppiminen, eli vaikeustasoa täytyy lisätä pienin palasin. Kun ne ”korvat tippuvat” ja kontaktia ei saa, on tilanne koiralle liian vaikea. Silloin on tiputettava vaikeustasoa ja mentävä askeleita taaksepäin, jotta koira saa niitä onnistumisia. Vasta sitten voi jatkaa taas vaikeampiin tilanteisiin. Pikkuhiljaa sitten aletaan selviytymään vaikeammistakin tilanteista.

Muista kuitenkin aina myös sulkea pois pelon ja kivun mahdollisuus, jotka voivat aiheuttaa koirassa epätoivottua käytöstä.

 

Aloitetaan alusta – kontakti ja palkkaus kuntoon sekä vaatimustason huomioimen

Koulutuksen peruspilarit täytyy olla kunnossa, eli koiran täytyy osata ottaa kontaktia sinuun, sinun on osattava ottaa kontakti koiraasi ja sinulla täytyy olla löydettynä se juuri oikeanlainen palkka, jotta koirasi jaksaa kiinnostua.

Mikäli et saa koiraasi mitään kontaktia, sinun tulee lähteä ihan peruskoulutuksista liikkeelle. Eli aloittaa treenaaminen rauhallisessa ympäristössä, ei lenkkipolulla ja odottaa että koirasi itse tarjoaa tätä haluttua käytöstä. Vasta kun koira ymmärtää mitä se kontakti on, sille voi tulla tavaksi olla sinuun kontaktissa.

Aloita tästä: 3 tärkeintä asiaa, jotka opettaa koiralle

Seuraavaksi on opetettava sille palkkaus kontaktin ottamisesta ja löydettävä juuri se sinun koirallesi sopiva palkka. Voidaan olla tilanteessa, että koiralle ei meinaa ruokapalkka maistua lenkillä ja lelupalkka villitsee tilanteissa liikaa. Silloin kannattaa alkaa opettamaan sitä ruokapalkkausta esimerkiksi ruokkimalla koiraa ulkona tai lenkillä. Sen jälkeen voidaan alkaa palkkaamaan nameilla (kokeillen mikä nami on koirallesi se kaikista vastustamattomin) helpoissa tilanteissa. Vaikeissa tilanteissa usein koira ei syö, joten siksi se on aloitettava ihan helposta. Tällä pystyt myös mittamaan, kuinka vaikea tilanne on (koira syö namin – ollaan ihan hyvässä treenin vaiheessa, koira ei syö namia – tilanne on liian vaikea, sitä tulee helpottaa esimerkiksi lisäämällä etäisyyttä). Tällaisiinkin asioihin kuten oikean palkan etsimiseen voi mennä aikaa.

Lue täältä: Koiran palkkaaminen – 5 eri toimivaa tapaa

 

Teiniltä häviävät usein korvat

Niin siinä usein käy, että teininä ne korvat viimeistään hetkellisesti häviävät. Saattaa tuntua, että ”vitsi miten helppo pentu, oppii niin hyvin kaikki ja käyttäytyy hyvin”, kunnes se tulee muutaman vuoden ikäiseksi. Tässäkin tilanteessa on vain rauhallisesti palattava koulutuksessa hieman taaksepäin, niin paljon kuin on tarpeen. Niin pitkälle taaksepäin helppoihin tilanteisiin, että koira saa taas onnistumisia ja jatkaa sitten uudelleen vaikeustasoa lisäämällä.

Lue lisää vaikeustason asettamisesta täältä: Koiran koulutus: Näin nostat vaatimustasoa oikein

 

Miten saada koiran huomio – katsominen

Kun oikea palkka on löydetty ja kontakti on alkanut ainakin helpoissa tilanteissa onnistumaan, lisäisin koulutukseen katsomisen ehdollistamisen. Eli opetetaan koiralle se, että kun se huomaa ja näkee asioita ympäristössään, sen kannattaa ilmoittaa siitä omistajalle ottamalla kontakti.

miten saada koiran huomio

Kun se näkee ihmisen, pyöräilijän, toisen koiran, auton… ja ilmoittaa siitä sinulle katsellaan, se saa siitä palkan. Kun koira saa jokaisesta kerrasta palkkaa, siitä kehkeytyy sille rutiini. Näin sinulle tarjoutuu mahdollisuus saada koiraan kontakti aina, kun jotakin tilanteita on tulossa. Tilanteen mukaan voit sitten toimia eri tavoilla, mutta näin sinulla on jo tarjoutunut koiran kontakti ja sinun täytyy se saada enää pidettyä mikäli tilanne sellaista vaatii. Tämäkin alkaa sujumaan kerta kerran jälkeen paremmin ja paremmin kun muistetaan alussa taas helpottaa koiran vaikeustasoa esimerkiksi ottamalla kunnolla etäisyyttä vastaantulijaan.

Lue lisää katsomisen opettamisesta: Toisen koiran ohittaminen – Se täydellinen ohitus

 

Checklist! Kun epätoivon hetki iskee:

 

    • Ota aikalisä, hengitä, rauhoitu.
    • Palaa takaisin lähtöruutuun, ihan sinne nollaan. Älä yritä arvata missä vaiheessa koira on koulutusta, vaan kokeile ihan lähtöruudusta asti edeten. Huomaat kun nostat vaatimustasoa, jos jokin vaihe on jäänyt välistä tai on koiralle haastava ja siitä on menty liian nopeasti eteenpäin tai ajateltu, ettei sillä ole niin suurta merkitystä.
    • Lähde purkamaan pala palalta ja keskity viilaamaan pienet ongelmat kuntoon. Onko vika kontaktin ottamisessa, ettei koira ymmärrä vielä sitä itse toimintoa? vai onko sinulla vääränlainen palkka, eli koira ei näe toimintaa tarpeeksi kannattavana?
    • Ota huomioon myös, ettei koiralla ole jotain pelkoa tai kiputilaa. Koska joskus nämä kaksi asiaa saattavat saada koiran käytöksessä aikaan muutoksia ja ne tulee sulkea pois. Koira ei opi pelossa mitään, joten siksi saattaa myös mennä pieleen. Myös kipua tuntiessa koira saattaa ärhennellä muille korille tms. Jos kyse on näistä jommastakummasta, on ensin hoidettava pelko tai kipu pois.
    • Kiinnitä huomiota myös omaan käytökseen! Jos sinä jännität tai pelkäät, se heijastuu koiraasi. Tämä on todella vaikeaa, jos on menty asioissa jo pitkälle sinne väärään suuntaan ja turhautuminen on suuri. Mutta tässäkin sinun on vain pystyttävä myös nollaamaan itsesi ja alkaa luottamaan koulutusprosessiin, omaan koiraan ja antaa koiralle mahdollisuus onnistua. Yritä löytää sinua auttava tapa: meditaatio, kaveri mukaan etänä tai fyysisesti kenen kanssa jutella tms..
    • Anna koiralle mahdollisuus onnistua ottamalla huomioon koiran oma edistyminen ja lisäämällä vaikeustasoa vasta sitten, kun koira on siihen valmis. Muista, että kun vaikeustasoa lisätään, on vaatimustasoa hetkeksi alennettava. Eli ei voida olettaa, että mikäli koira ottaa loistavasti kontaktia tyhjällä lenkkipolulla, se tekee sen myös kun vaikeutetaan tilannetta eli esimerkiksi lisätään vastaantulija. Silloin vaatimustasoa on laskettava ja palkkion saa vaikka pelkästään vilkaisusta omistajaan tai vain rauhallisena pysymisestä… Kun se alkaa sujua, nostetaan taas vaatimustasoa.

 

Oikotietä onnen ei ole

Eli mitään sellaista yhtä asiaa ja konstia ei ole, mitä voisin tarjota tähän korvien katoamistilanteeseen, vaan nämä asiat ovat ehkä kaikki juurikin niitä, mitä olet jo kokeillut. Mutta sinun täytyy tämä tehdä, nyt vain eri tavalla ja kiinnittää oikeasti huomiota myös pieniin asioihin: palata alkuun, mennä step by step ja lisätä oman koiran oppimistason mukaisesti vaatimustasoa sekä löytää ne pienetkin asiat, jotka viilata kuntoon. Onko se oma koira kunnossa? Onko oma pääkoppa kunnossa? Kaikki nämä asiat yhdessä toimivat ja saavat aikaan onnistumisen.

Tämä työ kannattaa tehdä, vaikka se tuntuu raskaalta tilanteessa, jossa on tunne, että toivo on menetetty eikä tiedetä mitä tehdä. Aloittaminen nollasta on vaikeaa, mutta se on palkitsevaa! Se todella kannattaa tehdä. Sinun toinen vaihtoehto on jatkaa nykyisellä tavalla taistelua… luulen, että saavutat tällä keinolla tavoitteesi nopeammin

Tässä vielä listaus eri postauksista, joista löydät lisätieota näihin aiheisiin liittyen ja joista voi löytyä se ratkaisu siihen, missä teillä se ongelma on.

Kontaktin opettelu: 3 tärkeintä asiaa, jotka opettaa koiralle

Mietittävää: 8 syytä miksi koiran kouluttaminen voi epäonnistua

Lisää mietittävää: 8 seikkaa, joilla parannat koiran koulutusta ja oppimista

Muista nämä: Muista nämä 6 asiaa, kun koulutat koiraasi

Huomioi oma mielentila: Oman mielentilan vaikutus koiraan – luo oikea tunne treeneihin

Mikäli pidit tätä artikkelia hyödyllisenä, olen kiitollinen jos jakaisit sitä eteenpäin 🙂

0 Comments

Discover more from Staffilife

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading