miksi-koira-vetaa-hihnassa-7-syyta
Energisen koiran koulutus

Miksi koira vetää hihnassa – 7 syytä

Ennen kuin lähdet kouluttamaan vetojuhtaasi, kannattaa ensin hetki miettiä ja tarkastella mahdollisia syitä, miksi koira vetää hihnassa. Ja varsinkin, jos olet jo yrittänyt kouluttaa vetävää koiraasi siinä onnistumatta, suosittelen tarkastelemaan näitä tässä artikkelissa listaamiani asioita, joskos syy koiran vetämiseen löytyisikin näistä.

 

7 syytä, miksi koira vetää hihnassa:

 

1. Ulos lähtemisestä tehdään liian kierroksia nostavaa/innostavaa

Jos innostat koiraa aina kun olette lähdössä ulos esimerkiksi hihkumalla innokkaasti ”mennäänkö ulos? Häh, mennäänkö??” Ja sitten vielä jatkat höpöttämistä koko ajan koiralle innokkaasti ”joo, mennään ulos, kivaa!” Voit olla melko varma, että se nostaa kierrokset ihan tappiin asti ja on ovella räjähtämispisteessä innokkaana lähtemään. Tässä kohtaa, jos vielä kannustat sitä, kun se pyörii jaloissa ja vinkuu, jatkamalla höpöttelyä ”oijoijoij ootko vähän innoissasi, noniin ihan kohta mennään”, on erittäin todennäköistä, että se ampaisee ovesta ja vetää hihnassa, kun vetojuhta.

Eli mikäli koiran kierrokset nostetaan korkealle juuri ennen lenkkiä, se lähtee lenkille siinä mielentilassa. Joten se vetää paljon todennäköisemmin, kuin jos ulos lähdetään rauhallisin elein, rauhallisessa mielentilassa. Varmista siis, että koira on lenkille lähtiessä rauhallinen, niin lenkkikin voi sujua paljon rauhallisemmin tai ainakin hihnakäytöksen opettelu helpottuu huomattavasti.

Lue lisää: Energisen koiran opettaminen rauhoittumaan ulos lähtiessä

 

2. Lenkillä koiran innostaminen / liian innokkaasti palkkaaminen / rauhattomuuden palkitseminen

 

Tarkista, ettet lenkillä innosta koiraa ja nosta sen kierroksia, joka johtaisi vetämiseen. Jos esimerkiksi jokin tuttu on tulossa vastaan, ei kannata alkaa koiralle, jonka vetämistä yritetään kitkeä pois, hihkumaan, että ”katso kuka sieltä tulee??” tai kertoa määränpäästä innokkaasti ”mennäänkö me metsään?”. Yritä itse olla lenkillä rauhallinen, puhu rauhallisella ääneen sävyllä ja liikehdi rauhallisesti, mutta itsevarmasti.

Varmista myös, ettet palkkaa koiraa hihnassa liian innostavasti. Lelupalkka saattaa esimerkiksi olla hihnakäytöksen opettelussa vääränlainen palkka, koska lelut usein nostavat koiran kierroksia ja ne innostuvat leikkimään, joka johtaa taas rauhattomuuteen, joka voi johtaa vetämiseen. Toisinaan innostava ja vauhdikas palkkaaminen on ihan toimivaa, mutta se täytyy osata tehdä niin, ettei koira ala vetämään sen takia.

Kun vasta opetellaan rauhallista hihnakäytöstä, kannattaa palkkana olla ruokaa, joka annetaan rauhallisesti. Mikäli lelupalkkaa ”joudutaan” käyttämään, yritä lelulla ennemmin saada koiran huomio, josta kehut ja anna lelu vasta sitten, kun koira osaa olla rauhallisesti ja odottaa lelua nätisti. Kun alat saamaan helpommin koiran huomion ja kontaktin, voit alkaa vaihtamaan lelupalkkaa ruokaan.

 

miksi koira vetää hihnassa

 

Muista myös, että koiralle sinun huomiosi saaminen on palkkaa, oli se sitten hyvää tai huonoa. Lisäksi sekä ympäristö että sen hajut toimivat myös palkkana, joten katso, ettet palkkaa rauhattomuudesta vahingossa.

Epätoivotulla rauhattomalla käytöksellä ei tulisi saada mitään palkkaa. Eli sellaisella käytöksellä ei tule päästä sinne, minne halutaan, saada huomiota tai päästä haistelemaan jotain hajua. Älä kuitenkaan sekoita tätä kontaktin ottamiseen. Kun koira ottaa sinuun reilusti kontaktin, siitä tulee palkata aina. Silloin koira on ”kuulolla”, rauhattomalla käytöksellä hyppien, vetäen jne. ei ole korvat kuulolla, joten siitä ei tule palkata.

Ole itse lenkillä mahdollisimman rento ja rauhallinen, äläkä menetä malttiasi, vaikka koira ei sinua kuuntelisi. Voit kokeilla seistä vain ihan rauhassa koiran riehuessa. Matka jatkuu, kun se on rauhoittunut tai se pääsee haistelemaan hajua, kun se luopuu siitä, eikä yritä enää vetää sinne.

 

3. Koira saa tai on joskus saanut vetämällä mitä se haluaa

Jos koira on kerrankin saanut, tai saa silloin tällöin haluamansa vetämällä hihnassa, se tulee vetämään jatkossakin, koska se selkeästi oli sille kannattavaa. Et voi joskus päästää sitä haluamaansa paikkaan vetämällä, jos et halua sen vetävän yleensäkään hihnassa. Jos et pysty jostain syystä joku päivä hihnatreeniin, tehkää mieluummin jotain muuta aktiviteettiä, tai ajakaa autolla johonkin, jossa koira voi juosta vapaana, ettei tarvitse kävellä hihnassa. Mieluummin niin, kuin että yhtäkkiä annatkin sen hetken taas vetää.

 

4. Kontakti tai luottamus ihmiseen puuttuu

Jotta yhteiset lenkit voisi sujua mutkattomasti on teidän välisenne kontakti ja luottamus oltava kunnossa. Kontakti on kaiken koulutuksen A ja O. Siitä täytyy ensin aloittaa, mikäli se ei ole kunnossa.

Lue täältä: 3 tärkeintä asiaa, jotka opettaa koiralle

Lisäksi tarvitaan luottamusta teidän välillenne. Sinun ei tule olla epävarma tai pelokas kun lähdette lenkille. Koiran täytyy pystyä luottaa sinuun ja sinun tulisi myös yrittää luottaa koiraasi. Tee työtä luottamuksen rakentamiseksi viettämällä aikaa koiran kanssa.

Tällä Ylen sivuilla oli hyvää asiaa aiheesta: https://yle.fi/uutiset/3-10798315?

 

5. Kävelyvauhtisi on liian hidas koiralle

Ethän matele lenkillä niin, että koira joutuu kulkemaan kokoa ajan sille liian hidasta tahtia? Voit huomata liian hitaasti kulkemisen mm. siitä, että koira peitsaa. Peitsaamisesta on kyse silloin, kun koira liikuttaa saman puolen jalkojaan yhtäaikaisesti. Näin se tekee mm. silloin kun vauhti on sille liian hidas. Peitsaaminen jäykistää selkää ja saattaa aiheuttaa lihaksiin kireyttä, joten koira mielellään ennemmin pyrkii ravaamaan.

miksi koira vetää hihnassa

Jos kuljet aina liian hitaasti koiralle, se saattaa johtaa vetämiseen, koska liian hitaasti kulkeminen on hanakalaa. Kulje koiran kanssa reippaasti mahdollisuuksien mukaan niin, että se saa ravata sille luontaiseen tahtiin. (jos koira tuntuu mieluummin peitsaavan, kuin ravaavan, kannattaa selvittää esimerkiksi koirahierojalla, onko kyseessä jokin kiputila/kireys tms.)

 

6. Vääränlaiset varusteet

Varmista, että sinulla on koirallesi oikeanlaiset varusteet. Liian kapea panta tai huonosti istuvat valjaat voivat aiheuttaa kipua ja silloin koira yrittää vetää poispäin kivusta. Aina ei tarvitse olla kipua, joskus pelkkä epämukava tuntemus voi johtaa siihen, että koira pyrkii poispäin ikävästä tunteesta, joka johtaa vetämiseen.

 

7. Pelko

Joskus koirat voivat pelätä mitä ihmeellisimpiä asioita. Varsinkin niin sanotussa mörköiässä varhaisteininä ne saattavat pelätä kaikkea mahdollista, josta täytyy vain rohkaista ne pääsemään yli. Joskus jos koira pelkää, vaikka postilaatikkoa, se saattaa alkaa vetämään, jotta pääsisi mahdollisimman nopeasti postilaatikoiden ohi. Se on voinut myös esimerkiksi säikähtää tietyllä reitillä jotain, jolloin se toimii samoin, eli pyrkii ohittamaan tai kulkemaan sen kohdan mahdollisimman nopeasti, jolloin pelko voi olla syy, miksi koira vetää hihnassa. Jos huomaat vetämisen liittyvän johonkin tiettyyn kohtaan lenkillä, sinun on autettava koiraa pelostaan. Joskus se voi myös olla vain jokin haju, joka aiheuttaa pelkoa.

Meillä Nita vetää aina tietyn pätkän tietä, jonka varrella on talo, josta vanha iso koira usein haukkuu. Lisäksi se pelkäsi ennen erästä isoa kiveä, mutta kun olemme pysähtyneet siihen ja olen rohkaissut sitä haistelemaan kiveä, ei se enää pelkää sitä. Tuollaisessa tilanteessa on ensin voitettava pelko, sitten vasta keskitytään hihnakäytökseen.

Jos pidit tätä artikkelia hyödyllisenä, olisin todella kiitollinen, jos jakaisit sitä eteenpäin 🙂 Tilaa myös blogipostaukset sähköpostiin ja laita meidät facebookissa seurantaan, niin et missaa hyviä vinkkejä.

Mikäli pidit artikkelia hyödyllisenä, olisin kiitollinen, jos jakaisit sitä eteenpäin 🙂

Lue myös: 7 vinkkiä hihnakäytöksen opetteluun

0 Comments

Reply your comment

Your email address will not be published. Required fields are marked*

%d bloggaajaa tykkää tästä: