koulutat-koiraa
Energisen koiran koulutus

Muista nämä 6 asiaa, kun koulutat koiraasi

 

Koiran koulutus voi joissain tapauksissa olla melko raskas prosessi (mutta toki myös ehdottomasti palkitseva!).

Esimerkiksi vanhemman koiran jo opitun käytöksen korjaaminen saattaa olla haastavaa, mutta ei missään nimessä mahdotonta! Pennun koulutus sujuu helpommin, koska lähdetään nollasta, eikä ole jo opittua käytöstä. Kuitenkin samasta syystä pennun opettaminen on haastavaa, sillä se todella ei osaa vielä mitään 🙂 edes sitä yhtä käskyä..

Luettuasi tämän postauksen, saat lisäpuhtia koulutukseen ja saatat mennä suuren harppauksen eteenpäin. Siispä, muista nämä 6 asiaa, kun koulutat koiraasi:

 

1 Aseta selkeä tavoite ja välitavoite

Ennen koulutuksen aloittamista, kannattaa asettaa selkeä tavoite ja ehkä muutama välitavoite, jotka auttavat pääsemään kohti kauempana olevaa päätavoitetta. Kuvaile tavoitteesi tarkasti, jotta tunnistaisit paremmin milloin olet saavuttanut sen. Muuten sinulle saattaa käydä niin, että sinusta tuntuu, ettet pääse ikinä tavoitteeseen, jos et ole sitä määritellyt.

Tavoite tai sen saavuttamisaika voi myös muuttua matkan varrella, joka on myös täysin sallittavaa. Siksi kannattaakin olla niitä välietappeja, jolloin voit tarkastella, onko lopullinen tavoite edelleen sama.

Esimerkiksi, jos tavoitteenasi on, että koira ei vedä hihnassa, prosessi voisi olla seuraavanlainen:

  • Mikä on päätavoite? Onko se, että koira kävelee aina hihna löysällä? vierellä vai edessä? Vai riittääkö minulle se, että koira osaa vetäessään ottaa minuun huomioon ja himmata vauhtia oma-alotteisesti. Jos käsi nousee välillä vähän, onko se vetämistä? Vaadinko, ettei hihna kiristy ”ikinä” siten että käteni nousee.. Tavoitteeni on, että käsi ei nouse ollenkaan, mutta jos näin käy, koira ottaa minuun kontaktin.
  • Välitavoitteeksi otan sen, että saan 2 viikon aikana koiran kanssa kontaktin kuntoon
  • Toinen välitavoitteeni on saada lenkillä koiran huomio ja noudattaa jotain ennalta määrättyä menetelmää seuraavat viikot
  • Saavuttaessani toisen välitavoitteen aloin miettimään, että kun koira osaa nyt niin hyvin jo huomata itse milloin vetää, minulle taitaa sittenkin riittää se, että koira tunnistaa itse milloin vetää, himmaa vauhtia ja osaa jatkaa sitten taas rauhallisempaa vauhtia.

 

Lue myös: 7 vinkkiä hihnakäytöksen opetteluun

 

2 Iloitse pienistä onnistumisista

Koulutus saattaa olla raskasta ja joskus jopa raastavaa. Jaksat huomattavasti paremmin, kun muistat iloita pienistäkin onnistumisista.

Noteeraa onnistuminen ja anna koiran ymmärtää, että nyt meni suoritus nappiin. Joskus on myös hyvä lopettaa päivän treeni heti kun koira onnistuu, niin kummatkin jäävät hyvälle tuulelle. Kun oikein erikseen iloitset pienistäkin onnistumisista, luot myös itsellesi hyvän olon tunnetta, joka auttaa jaksamaan ja olet sen ansiosta myös parempi kouluttaja.

Esimerkiksi minusta tuntui pitkään, etten saa koiraani käyttäytymään rauhallisesti, kunnes tajusin, että saanhan sen jo makaamaan kyljellään, vaikka se ei aivan rento vielä olekaan! Onhan se jo iso onnistuminen ja iloitsemisen arvoista. Iloisena jaksoin sinnikkäästi jatkaa koulutusta joka tuotti tulosta.

Lue myös: Miten opettaa koiralle rauhallinen käytös

 

3 Mittaa onnistuminen ja huomaa se

Kun koulutat koiraasi ja oikein pännii sekä tuntuu, ettet etene koulutuksessa, katso taaksepäin. Mistä tilanteesta lähdit ja missä olet nyt? Kun huomaat onnistumista, se auttaa taas jaksamaan ja luo uutta toivoa. Emme aina huomaa sitä, jos muutos tapahtuu hitaasti.

Kannattaa asettaa niitä pieniä välitavotteita, jotka auttavat huomaamaan sen pienenkin etenemisen ja onnistumisen. Silloin voit paremmin mitata onnistumista ja huomaat sen paremmin.

Esimerkiksi minä itse meinasin jo luovuttaa koirani hihnakäytöksen treenauttamisessa sekä rauhallisen käytöksen opettelussa, kunnes pysähdyin ja mietin asiaa: Ennen koiran kanssa kävely oli tuskaa, nyt se on vain ”muka” tuskaa jos se vetää vähänkin…miksi? Onhan se tullut jo pitkän matkan siitä kun aloitin! Tulin paljon paremmalle tuulelle siitä ja seuraavan kerran treenit menivät paljon paremmin, koska osasin huomata millainen onnistuminen meillä jo on.

Myös rauhoittumisen kohdalla minusta tuntui, etten saa ikinä koiraani hyväkäytöksiseksi, kunnes joku ulkopuolinen sanoi, että ompa koirastasi tullut rauhallinen… on vai? Kun tämä ulkopuolinen muistutti minua siitä, millainen se oli ennen koulutusta, tajusin sen itsekin.

 

Muista nämä 6 asiaa, kun koulutat koiraasi

 

4 Tarkista oma käyttäytymisesi ja miten se vaikuttaa koiraan

On todettu, että koira vaistoaa sinun tunteesi. On jo kauan tiedetty, että koira reagoi muunmuuassa ihmisen ilmeisiin ja eleisiin. Nyt on vielä varmistettu, että he myös haistavat sinun tuntemuksesi. Esimerkiksi Sporttirakki on kirjoittanu aiheesta artikkelin: Tunteiden siirtyminen koiran ja ihmisen välillä kemosignaalien kautta.

Myös Tiede-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli aiheeseen liittyen vuosi sitten. Lue artikkeli täältä: www.tiede.fi/artikkeli/

Oma käytöksesi ja tunteesi heijastuu siis koiran käytökseen. Siksi koulutustilanteessa tulisi osata olla oikeanlaisessa mielentilassa, jotta se edes voi onnistua.

Tämä liittyy olennaisesti kahteen edelliseen kohtaan. Sillä kun osataan iloita pienistäkin onnistumisista ja huomata edistyminen, se vaikuttaa positiivisesti omaan mielentilaan ja sen myötä myös sinun koulutustyyliin sekä koiraan.

Esimerkiksi kun itse oikein muistelin millaista koiran kävely hihnassa oli ennen, verrattuna siihen, mitä se on nyt, niin silloin vasta tajusin miten helppoa sen kanssa on nyt kävellä. Nykyisessä koulutuksessa vika oli vain minussa, koska olin turhautunut. Luulin, ettemme ole edenneet. Kun hoksasin tämän, heti seuraavalla kerralla kun lähdimme lenkille minussa oli tapahtunut muutos, joka heijastui suoraan koiraan positiivisesti ja koira käyttäytyi erinomaisesti!

Mikäli olet huonolla tuulella tai vastaavaa, mieti, kannattaako koulutusta tehdä nyt ollenkaan. Meditaatiosta voi myös olla apua. Itselläni on meditaatio-sovellus puhelimessa ja voin tehdä 5min meditaation ennen koulutusta, jolloin en enää mieti esimerkiksi työasioita, vaan keskityn koiraan hyvässä mielentilassa.

Positiivisuus tarttuu. Se on fakta. Myös toisinpäin: kun on huono päivä, anna koiran piristää sinua! Ja koulutus jatkuu joku toinen päivä 🙂

 

5 Tarkista, että annat koiralle oikeanlaisia ohjeita, että se todella ymmärtää milloin se on tehnyt oikein

Jos olette hinkanneet samaa asiaa jo pidemmän aikaa, on hyvin yleistä, että turhautuminen näkyy epäselvinä ohjeina. Koira yrittää lukea sinua ja jo ikään kuin pyrkii aavistamaan mitä seuraavaksi voisi olla tiedossa, kun on menty samaa kaavaa jo niin pitkän aikaa.

Kun aloititte koulutuksen, teit kaikki kirjaimellisesti ja täydellisesti, eikö? Mutta oletko hetkeen kiinnittänyt huomioita siihen, että ovatko ohjeesi koiralle vielä samanlaiset? Itse ainakin huomasin, että juurikin se kuuluisia turhautuminen, sekä saman asian toisto vaikutti minuun siten, että ohjasin kokoajan huonommin koiraani. No sehän ei hirveen hyviin tuloksiin johda.

Siksi on hyvä välillä tarkkailla itseään, ottaa vaikka koulutuksia videolle ja miettiä, voiko koira edes ymmärtää jos huidot kädellä turhautuneesti ja epäselvästi johonkin suuntaan ja huokailet. En siis väitä, että sinä ihan näin radikaalisti teet, mutta helposti se lähtee menemään tähän suuntaan. Tekemällä kunnon ryhdin ja äänensävyn korjauksen, pääsee taas paljon pidemmälle.

 

6 Palkitse koiraa eri tavoilla

Myös palkkaan turtuu. Jos palkka on aina sama, ei se jaksa välttämättä sadannen toiston jälkeen kiinnostaa. Palkkaa kaikenlaisilla eritavoilla ja yllätä välillä koirasi, jotta sekin saisi uutta puhtia ja kiinnostusta tekemiseen. Joskus palkkana voi olla yllättävästi jotain superherkkua ja joskus esimerkiski täydellisen hihnakäytöksen palkkio voi olla vapaana juoksentelu.

Minulla itselläni on aina taskussa kahta-kolmea eri namisorttia, josta yksi laatu on sellainen ihan huippu, jota koira rakastaa. Vaihtelen näitä palkkoja yllätykseksi koiralle, jotta sen mielenkiinto pysyy. Joskus kuljemme kohti metsää ja kun koira osaa kulkea täydellisesti hihnassa, palkkaan nappaamalla hihnan pois, sanon hyvä tyttö ja annan vapaa käskyn, jonka jälkeen Nita juoksee onnesta soikeana metsään 🙂

Lue lisää:

8 seikkaa, jolla parannat koiran koulutusta ja oppimista

3 tärkeää vinkkiä tuoreelle koirankouluttajalle

 

Jos pidit tätä postausta hyödyllisenä, jaa sitä ihmeessä muille, olisin siitä todella kiitollinen. Ja kannattaa tilata blogi suoraan sähköpostiin, niin et missaa mitään 🙂 Hyviä koulutushetkiä!

0 Comments
Avainsanat: ,

Discover more from Staffilife

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading