Koiran palkkaaminen on tärkeä osa koulutusta. Koiralla on oltava jokin motivaatio, miksi se suorittaisi jonkun tehtävän, aivan kuten sinäkin haluat omasta työstäsi palkan. Palkkaustapoja on monia ja eri tilanteisiin sopivia. Toiselle sopiva palkka ei välttämä houkuttele toista yksilöä ollenkaan, joten jokaisen on löydettävä se omaa koiraa motivoiva palkka.
Kun etsit koirallesi sopivaa palkkaa, mieti kuitenkin ihan ensin, millaiseen tilanteeseen palkka tulee. Jostakin palkasta voi olla tietynlaisessa tilanteessa enemmän hyötyä kuin toisesta. Loppu viimein sopivan palkan kuitenkin päättää koira, joten kuuntele koiraasi ja huomaa, miten se reagoi erilaisiin palkkaustapoihin.
Listaan tässä artikkelissa eri palkkaustapoja ja mihin tilanteisiin niitä kannattaa hyödyntää.
Koiran palkkaaminen – 5 eri tapaa
Herkut
Yleensä erittäin motivoiva palkka on ruoka. Varsinkin, jos omaat ruokaperson tyypin taikka ahmatin, niin tämä palkka saattaa olla juuri se oikea. Koiran nameja löytyy kaupoista, vaikka minkä laisia ja myös ihmisten herkut kuten esimerkiksi nakit ja juusto toimivat. Muista kuitenkin, että ei kannata aivan suuria määriä syöttää suolaisia herkkuja kuten makkaraa ja juustoa (vatsaoireet, lihominen jne.)
Jos treenataan paljon (eli myös palkataan paljon) kannattaa kokeilla, josko palkaksi sopisi koiran oma ruoka. Tällöin voit syöttää päivän aikana treenien muodossa koiralle oman ruokansa, eikä tarvitse miettiä lihomista tai muuta. Kannattaa myös kokeilla, josko jokin vähemmän rasvainen ja suolainen herkku toimisi. Esimerkiksi meidän neitimme rakastaa kurkkua! Kokeilemalla löydät lopulta sen, mitä koirasi rakastaa.
#vinkki: Voit myös kuivattaa isommista lihanpaloista mikrossa tai uunissa namipaloja koiralle#
Mihin tilanteeseen herkkupalkka
Herkut ovat hyvä palkka rauhalliseen koulutukseen, jossa kierrosten ei saisi nousta, koska syöminen rauhoittaa koiraa (ja varsinkin ruuan nuoleminen). Niillä saa myös palkittua koiraa nopeasti ja koulutus voi jatkua saman tien. Nameja pystyy syöttämään ns. sarjatulella sitä vaativissa tilanteissa, jotta saadaan koiran huomio pysymään kouluttajassa (esim. toisen koiran ohittaminen). Ruoka sopii varsin hyvin rauhallisen käytöksen opetteluun, toisten koirien ohittelemiseen ja yksittäisten temppujen/käskyjen opetteluun.
Lue lisää: Rauhoittumisen opettaminen (energiselle) koiralle
Näin meillä palkataan herkuilla:
Minulla on taskuissa aina kahta eri namia: koiran omaa ruokaa (nappulaa) sekä jotain herkullista koirien namia. Niin sanotuissa helpoissa tilanteissa palkkaan koiran sen omalla ruualla ja jos tule hankalampi tilanne eteen, kaivan sen vähän paremman herkun esiin ja houkuttelen sillä koiraa toimimaan oikein.
Treeneissä (agility, ohitustreenit, toko yms) menee yleensä palkkaa iso määrä ja silloin en käytä koiran nappuloita, koska ne janottavat ja turpoavat sitten vatsassa, enkä myöskään herkkuja, ettei koira pääsisi lihomaan, joten minulla on pakkasessa porsaan sydämiä, joita kuivatan mikrossa ja pilkon pienimmiksi paloiksi taskuun.
Lelut
Jossain tilanteissa lelupalkka voi toimia parhaiten, kuten pallon heittäminen tai muun lelun antaminen koiralle. Lelujakin löytyy kaupoista pilvin pimein. Niitä on erivärisiä, muotoisia, pehmeitä, kovia jne. (Ja joillekin lelu on sukka tai karvalakki) Jokin toinen lelu voi toimia, kun taas toisenlainen lelu ei kiinnosta. Tämän takia oikeanlaisen lelun löytäminen voi olla vaikeaa. Sinun täytyy jälleen kokeilla, millaisesta lelusta oma koirasi on kiinnostunut.
Älä mieti pelkästään mikä sinun silmääsi miellyttää tai tuntuu sinun mielestäsi parhaalta, vaan anna koiran itse kokeilla ja päättää (värillä, muodolla, päällysteellä voi olla merkitystä). Sen verran kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että esimerkiksi staffin hampaissa ei kovin kauan kestä tietynlaiset hepposet lelut, eli toki on turhaa kuluttaa rahaa siihen, että aina yhdellä palkkauksella hajoaa yksi lelu.
Lue myös: Parhaat lelut energiselle ja vahvalle koirarodulle
Mihin tilanteeseen lelupalkka sopii
Lelupalkka yleensä nostaa kierroksia, joten useimmiten lelupalkkaa käytetään vauhdikkaissa harrastuksissa palkkana kuten agilityssä (radan suorittamisen jälkeen koiralle heitetään pallo tms). Eli kun koiraan tarvitaankin vauhtia, lelupalkka sopii hyvin. Sitä voi ja kannattaa kuitenkin kokeilla myös muualla, mikäli herkut eivät tunnu toimivan.
Lelun antamistapakin vaikuttaa siihen, miten kierrokset nousevat. Toisille lelu täyty heittää, mutta toisille se kiihdyttää tilanteeseen liikaa ja heille toimii lelun antaminen suuhun, jonka jälkeen ne juoksevat lelu suussa ja päästelevät höyryjä.
Näin meillä palkataan lelulla:
Meillä oli aluksi toisten korien ohittaminen todella hankala ja en saanut koiraan namilla kontaktia, joten kannoin jonkun aikaa lenkeillä mukana hänen lempileluaan, joka sai hänet erittäin valppaasti pitämään huomiotaan minussa. Aloin sitten vaihtamaan palkkaa nameihin, koska kierrokset oli kuitenkin saatava alas toisen koiran tullessa vastaan, eikä ylös. Mutta lelun avulla sain koiran kontaktin minuun, jonka jälkeen hän hoksasi, että näin toimimalla minulta saa lelun tai namin.
Agilityssä palkaksi on ensin usein opetteluvaiheessa nami ja sitten kun tehdään vauhdilla, niin palkaksi pallo, jonka kanssa se tekee kunniakierroksia. Lelu toimii myös hyvin kotona erilaisissa tehtävissä palkkana ja esimerkiksi luopumisharoituksissa: koira meinaa purra sohvanjalkaa, sanot ”jätä” ja se luopuu – annetaan lelu, jota saa järsiä palkaksi.
Lue myös: Miten opettaa koiralle luopuminen
Lelulla leikkiminen/repiminen
Joskus pelkkä lelun antaminen ei riitä koiralle motivaatioksi. Silloin vielä parempi palkka on leikkiä itse koiran kanssa. Esimerkiksi pidetään lelusta kiinni ja annetaan koiran repiä lelua ja taistellaan sen kanssa. Staffille tämä on ominainen rotutyypillinen käytös, joten se palkkaantuu tällaisista taisteluleikeistä hyvin. Kun leikit koirasi kanssa, se vahvistaa teidän suhdettanne ja kun koira nauttii leikkimisestä, se palkkaantuu myös sillä. Tutustu koiraasi leikkimällä ja selvitä millaisesta leikistä se pitää eniten.
Mihin tilanteeseen leikkiminen sopii:
Leluilla tai niillä leikkiminen ei ole nopeaa palkkaamista. Lelulla täytyy hetken aikaa touhutua koiran kanssa, joten se ei sovellu ihan kaikkeen tilanteeseen. Lisäksi se saattaa nostaa kierroksia todella paljon, joka on myös syy siihen, ettei ei sovellu kaikkeen tilanteeseen palkaksi (esim. rauhallisuutta ei oikein voi opettaa täällä palkkiolla, koska tavoite on nimenomaan rauhoittua sekä pysyä rauhallisena vaikka palkataan. Lisäksi mikäli teet tätä kadulla toisten koirien ohittaessa, se saattaa häiritä ja nostaa toisenkin koiran kierroksia turhaan)
Eniten tällaistakin palkkaa käytetään esimerkiksi agilityssa ja tokossa, mutta tämäkin soveltuu ihan muuallekin palkaksi. Mikäli koira tykkää todella kovaa veto ja taisteluleikeistä, voi tätä käyttää esimerkiksi luokse tulo -harjoituksissa palkkana.
Näin meillä palkataan leikkimällä:
Eniten olen käyttänyt tätä palkkaustapaa tottelevaisuuskoulutuksissa, jossa koira hyvin työskenneltyään pääsee palkaksi oikein kunnolla riehumaan minun ja lelun kanssa, mutta myös ihan kotona olen tätä käyttänyt välillä erilaisten treenien päätteeksi. Tämä on myös toisaalta hyvä tapa harjoitella kierrosten laskemista. Ensin peuhataan ja sitten yritetään rauhoittua ja sitten taas leikitään. Mainitsin ylempänä, ettei tällä tavalla oikein voi palkata rauhallisuutta opetellessa, mutta kierrosten säätelyn opetteluun tämä kyllä voi toimia.
Kehut ja rapsutukset
Jossain tilanteissa riittää ihan vain kehut ja silitykset. Tämä ”palkka” sinulla on aina mukana, joten hyödynnä myös sitä. Kun palkkaat lelulla tai herkulla, muista myös silloin samalla kehua ruhtinaallisesti, jotta koira osaa yhdistää pelkän kehunkin palkkaukseen.
Mihin tilanteeseen kehu ja rapsutuspalkkaus sopii:
Ihan jokaiseen tarkoitukseen, soveltuu ihan aina 🙂
Näin meillä:
Joskus minullakin unohtuu namit kotiin ja sitten tietenkin Nita ohittaa jonkun koiran todella nätisti. Silloin odotan, että päästään ohi toisesta koirasta ja annan ilmeilläni ja eleilläni koiran tietää, että olen siitä todella ylpeä, kehun oikein innostavalla äänellä ja rapsutan sekä taputan sitä. Lisäksi joskus oikein innostan sitä ja juostaan vaikka pieni pätkä.
Palkkaaminen sillä asialla, mitä koira tavoittelee
Koiran palkkaaminen ei aina tarkoita, että on ojennettava jotain koiralle. Mikäli koira tavoittelee jotain, sen saavuttaminen toimii myös hyvin. Enpä keksinyt parempaa kuvausta tälle kuin tuo otsikko, joka kuulostaa melkoisen hassulta 😀 Mutta tästä siis kyse: esimerkiksi koira haluaa ulos – oikealla käytöksellä palkkioksi ovi avataan ja koira pääsee ulos tai jos koira haluaa tavata vieraita – se rauhoittuu, kun vieraita tulee ja se pääsee palkkioksi tapaamaan heitä. Myös esimerkiksi hyvän hihnakäytöksen jälkeen hihnan irrottaminen ja vapaaksi päästäminen toimii tällaisena palkkana.
Aina ei tarvita lisäksi sitä herkkua tai muuta, koiralle riittää motivaatioksi tällaisissa tilanteissa se mitä se sillä hetkellä tavoittelee, koska se todella haluaa sitä. Muutoin se ei tekisi pyydettyä asiaa, ellei se haluaisi kovasti sitä mikä lopulta odottaa.
Mihin tilanteeseen tavoitellulla asialla palkaaminen sopii:
Kaikkeen tehtävään, missä koira tavoittelee jotain (haluaa ulos, haluaa ruokaa, haluaa tervehtiä vieraita…). Tätä voi käyttää myös esimerkiksi ohitustilanteessa (jos vaikka namit jääneet kotiin): koira toimii ohitustilanteessa mallikkaasti – kun toinen koira on ohitettu ja on päästy hetken matkan päähän, voidaan palkkioksi koira päästää haistelemaan ohimenneen koiran jälkiä.
Näin meillä käytetään tavoiteltua asiaa palkkana:
Meillä tätä käytetään ainakin seuraavissa tilanteissa:
ovella hyvä rauhallinen käytös – pääsee ulos
vieraiden saapuessa hyvä käytös – vieraita saa tervehtiä
ruoka-ajalla kontakti ja rauhallinen käytös – koira saa ruokansa
hyvä hihnakäytös – hihnan irrottaminen ja vapaa käsky
metsässä kontakti/vierellä kulkeminen – saa juosta vapaana metsässä…
näitä kyllä riittää 🙂
Muista, että et voi itse kuitenkaan tosiaan päättää oikeaa palkkaa, vaan sen tekee koira itse. Hän tietää mikä on hänelle mieluisin palkka ja jotta saisit koulutuksen toimimaan, tulee sinun löytää tuo palkka, joka motivoi koiraasi ja sitten käyttää sitä.
Mieti myös mikä on rodullesi tyypillistä käytöstä, niin voit löytää toimivan palkkion nopeammin (metsästysvietti, noutaminen, paimentaminen jne…).
Toivottavasti löydät juuri sinun koirallesi parhaan palkkion. Älä lannistu, vaikka sen etsimiseen menisi aikaa. Jokainen koira kuitenkin tykkää aina jostain todella kovasti, sinun täytyy vain löytää se 🙂
Mikäli pidit artikkelista, jaa sitä eteenpäin, olisin siitä todella kiitollinen 🙂
Lisää lukemista: Toisen koiran kohtaaminen – koiran koulutus