koirien-joulukalenteri-hitti-vai-huti-vuoden-2019-valikoimaa
Vinkkejä koiran omistajalle

Koirien joulukalenteri – hitti vai huti? (Vuoden 2019 valikoimaa)

II Artikkeli sisältää affiliatelinkkejä II

 

Onko sinun karvakamullasi oma koirien joulukalenteri? Toisten mielestä se on täysin turhaa ja liikaa lemmikkien inhimillistämistä. Toisten mielestä se on tunneyhteyden luomista lemmikkiin tai ihan vaan mukava tapa koko perheelle, joka kuuluu joulun odotukseen.

 

Koirien joulukalenteri – hitti vai huti?

Minun mielestäni koirien joulukalenteri on harmiton mukavuus, joka tuo hyvää mieltä sekä itselle, että lemmikille. Se on ehkä enemmän ihmiselle itselle mukava tapa, joka on opittu lapsena ja sitä halutaan pitää yllä lemmikin kautta (varsinkin, mikäli ei ole omia lapsia).

Kuitenkin myös lapsiperheissä siitä voi tehdä lapselle lisähauskuutta, kun hän saa auttaa myös koiraa avaamaan oman kalenterinsa.

Mikähän minun oma selitykseni on? Minä olen ehkä hurahtanut siihen, että ostan koiralleni kaikkea ”kivaa”. Kuitenkin pyrin siihen, että sille kivalle olisi useimmiten jokin tarve tai edes jokin perustelu. Olen myös sellainen ihminen, joka juhlii halloweenit ja muut juhlat sekä teen paljon esimerkiksi jouluun liittyviä perinteisiä asioita, vaikka minulla ei ole omia lapsia (kuten piparkakkutalon askartelu ja leipominen) ja joulu kuitenkin mielletään enemmän lasten juhlaksi. Minä pidän kuitenkin itse varsinkin jouluun liittyvien asioiden tekemisestä ja se saa minut hyvälle tuulelle näin pimeän alkutalven keskellä 🙂

Joulukalenterin kohdalla ajattelen myös siten, että kun minulle tulee hyvä mieli antamalla koiran avata joulukalenterin luukku, hyvä mieleni tarttuu myös koiraan. Minusta heijastuu rakkaus ja ilo ja se tunne tarttuu myös koiraan, eikä siinä mielestäni ole mitään väärää tai haittaa. Kaikki piristävä hassutus on plussaa tähän masennuksen aikaan 😀

 

Mihin joulukalenteria voi hyödyntää

Mikäli sinäkin haluat ostaa koirallesi joulukalenterin, mutta pohdit kuten minä, että miten sitä voisi perustella tai hyödyntää, niin tässä muutama asia, mihin joulukalenteria voi käyttää:

  • Joulukalenterissahan on nameja, joten voit käyttää sitä koulutuksessa palkitsemiseen. Treenaa vaikka jotain temppua/käytöstä joka aamu 24pv putkeen, siten että onnistumisen jälkeen saa aina avata kalenteriluukun. Tulee mukavasti toistoa ja varmasti temppu alkaa sujumaan kuun lopulla.
  • Joulukalenterin avulla voi myös harjoitella rauhallista käytöstä, eli yritetään saada koira rauhoittumaan, jonka jälkeen voidaan avata kalenteri ja sen luukutkin voi yrittää opetella avaamaan rauhallisesti, muuten se otetaan aina pois ja kokeillaan uudelleen. Lopuksi rauhallisesta käytöksestä saa luukun sisällä olevat namit palkaksi.
  • Myös itsehillintää, luopumista ja odottamista voidaan treenata joulukalenterin avulla. Yritä esimerkiksi saada koira luopumaan kalenterista, jonka jälkeen se saa palkkioksi sen sisältä namia.

Kuukauden treenaamisen jälkeen, uskon, että koirasi osaa aika hyvin sen asian, mitä yritit sille opettaa 🙂 Tätä voikin siten ajatella enemmän treenikalenterina, kuin joulukalenterina. Päivän treeni tulee myös aina tehtyä sen avulla, kun joka päivälle on oma luukku. Mutta totta kai voit käyttää kalenteria ihan vain koiran hemmotteluunkin, jolloin avataan vain koiran kanssa yhdessä joka päivä luukku ja se on teidän yhteinen kiva hetki.

 

Millainen kalenteri?

Monet kaupat myyvät koirien joulukalentereita, mutta miten valita se itselle sopiva? Mikäli koirallasi ei ole mitään rajoitteita, eikä sinulla ole erityisiä vaatimuksia, voit valita joulukalenterin ihan vain ulkonäön perusteella, vaikka lähimarketista. Ruokakaupoista saa vaikka minkälaisia.

Mikäli koirallasi on jotain allergioita tai sinulle on tärkeää tietää mitä namit sisältävät. On ainakin ennen joutunut suuntaamaan eläintarvikekauppaan. Listaan tähän nyt sinulle muutamia tämän vuoden vaihtoehtoja, jotka sopivat erilaisiin kriteereihin.

 

Meidän suosikki – joka on poistunut liikkeiden valikoimasta

Viimevuonna Nitalla oli kalenterina Lily´s Kitchenin joulukalenteri, joka oli mielestäni aivan huipputuote. Koska Nita on allerginen monelle ainesosalle, tämä kyseinen tuote oli oikein hyvä meille. Tuote oli todella laadukas, sillä sen namit sisälsivät vain luonnollisia raaka-aineita eikä ne sisältäneet vehnää, soijaa tai maissia, joihin Nita usein reagoi. Lisäksi heillä on myös tuotteistaan luomuvaihtoehtoja ja kaikki ainesosat (muistaakseni myös pakkaus) ovat vastuullisesti tuotettuja. Tämä merkki on myös eläinlääkärien suosittelema ja Lily´s Kitchen onkin ollut Englannin eettisin lemmikkieläinruoka 6 vuotta putkeen vuosina 2010-2016. Kalenteri oli myös ulkonäöltään hieno ja se toimi: Luukut aukesivat hyvin ja namit oli pakattu luukkujen taakse järkevästi.

koirien joulukalenteri

 

Tätä kyseistä kalenteria suosittelisin ehdottomasti kaikille, mutta harmikseni Lily´s Kitcheniltä ei tänä vuonna tule kalenteria myyntiin tänne meille suomeen (olen kysellyt sitä eri eläinkaupoista ja he ovat kertoneet, ettei tuotetta ole tulossa valikoimaan)  Lily´s Kitchenin omilta sivuiltaan (Englannista)  voi kyllä tämän vuoden kalenterin tilata: https://www.lilyskitchen.co.uk

Tämä on siis se THE tuote, jota olisin halunnut sinulle suositella, mutta koska se on poistunut valikoimasta ja sitä ei nyt ole saatavilla kovin helposti, yritin etsiä parhaimmat mahdolliset vaihtoehdot saatavilla olevista tuotteista, joista valita. Esittelen ne nyt seuraavaksi.

 

ItsyBitsy – Hyvät namit, mutta millainen pakkaus?

ItsyBitsyn joulukalenterin  tuotetiedoissa ainakin mainitaan vain lihaa ainesosana ja ItsyBitsyltä kyllä ainakin löytyy nameja, jotka ovat 100% lihaa. Olemme mm. niitä pakastekuivattuja 100% lihaa sisältäviä tuotteita käyttäneetkin. Kalenterista pakkauksena on kuitenkin aika paljon annettu palautetta, että vaikka herkut kalenterin sisällä ovat hyviä, itse kalenteri olisi huonolaatuinen.

Ihmiset, jotka ovat tuotteen ostaneet, ovat antaneet palautetta, että namipussit liikkuvat ikävästi pahvin alla, joka aiheuttaa sen, että jonakin päivänä saattaa olla tyhjä luukku, joskus on paljon nameja yhden luukun alla ja joskus namit saattavat olla jumissa siten, ettei niitä saa mistään luukusta, vaan kalenteri täytyy rikkoa saadakseen ne ulos. Joku oli maininnut, että itse luukutkin olisi vaikea avata. Tämä saattaa olla hiukan ärsyttävää.

Nämä palautteet olen lukenut eri lemmikkituotekauppojen verkkosivuilta palauteosiosta ja nämä ominaisuudet/viat mainittiin myös iltasanomien artikkelissa viimevuonna, joka koski koirien joulukalenterin testausta. Tässä kyseisessä pienessä hauskassa testissä tuli myös se Lily´s Kitchen ykköseksi (tosi harmi, ettei sitä nyt saa). Artikkeli löytyy täältä: https://www.is.fi/lemmikit/art-2000005916606.html

Eli mikäli sinua ei haitta, että kalenterin laatu saattaa olla hiukan huono, on ehkä ItsyBitsyn kalenteri kuitenkin oiva valinta sinulle, mikäli et halua namien sisältävän mitään muuta, kuin lihaa. Ja mainittakoon, että siellä kommenttien joukossa oli toki myös niitä, joiden mielestä tämä oli huipputuote. Kuitenkin, jos moni sanoo samasta asiasta, voisi tähän siis varautua. Toki valmistaja on voinut parantaa pakkausta tänä vuonna!

 

Rosewood Cupid&Comet – koiransuklaata

Kaupoista löytyy myös kalentereita, jotka sisältävät koiransuklaata, kuten esimerkiksi Rosewood Cupid&Cometin kalenteri,  mutta tätä konseptia minä en itse henkilökohtaisesti oikein ymmärrä. Itse en halua syöttää koiralleni maitoa ja viljoja sisältäviä tuotteita, mutta se on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni 🙂  Olen myös kuullut, että kaikki koirat eivät pidä siitä kovinkaan paljon, mutta toki koirat ovat yksilöitä.

 

Markettien vaihtoehdot, kuten Best Friend

Alussa mainitsin, että ruokakaupoista saa myös ihan perus kalentereita. Ennen nuo kalentereiden namit sisälsivät aika paljon ”mitä nyt sattuu sisältämään” eli tuoteseloste oli melkoisen epäselvä. Sisällyksessä saattoi lukea esimerkiksi viljoja, kasvialkuperää olevia johdannaisia, sokereita, lihaa ja eläinperäiset tuotteet tms, joista ei kovin hyvin käynyt ilmi, että mitä siis tuotteessa oikeasti on (mitä viljoja? mitä lihaa?). Tänä vuonna olen todella positiivisesti yllättynyt, että myös marketeissa ja muissa vastaavissa kaupoissa on kalentereita, jotka sisältävät herkkuja, joilla on korkea lihapitoisuus ja tuoteselosteessa lukee, mitä tuote sisältää.

*Best Friendillä on esimerkiksi tänä vuonna tullut kalenteri, jossa ainakin tuotetietojen mukaan namit sisältävät vain naudan nahkaa ja riisitärkkelystä. Tämä on mielestäni tosi suuri edistys siihen, mitä sisältö on ennen markettikalentereissa ollut. Hau Haun kalenterin tuotetietojen mukaan heidänkin naminsa olisivat kokolihaa.

 

Rocco

Rocco Koiran joulukalenteri vaikuttaa myös aika hyvältä, koska namit sisältävät vain lihaa/nahkaa/keuhkoa yms, eikä esimerkiksi viljoja ollenkaan. Harmi vain, että tässäkin kyseisessä tuotteessa kaikki on nautaa, joten sekään ei meidän neidillemme sovellu. Minulle tämä Rocco on myös melko tuntematon merkkinä.

 

Itse tehty joulukalenteri

Voit myös tehdä joulukalenterin helposti itse, jolloin voit itse päättää mitä koirasi namit oikein sisältävät. Voit ostaa valmiin tyhjän joulukalenterin ja täyttää sen koiran nameilla tai sitten tehdä kalenteri ihan omalla tyylillä, koska koirahan ei piittaa siitä ulkonäöstä ollenkaan. Voit esimerkiksi ihan vain pakata paperiseen eväspussiin koirallesi herkun aamuisin avattavaksi (laita vaikka pusseihin numero, niin tuntuu enemmän kalenterilta). Tai voit tehdä vaikka sanomalehden sivusta pieniä nyssäköitä johonkin naruun roikkumaan, jonka koiraa sitten saa ”avata” repimällä. Tai sitten voit nähdä kunnolla vaivaa ja oikein askarrella. Koiralle on tärkeintä, että jotain mukavaa tapahtuu. Sinä itse, olet eri asia, mikä sinulle riittää 😀

Voit ostaa itse tehtyyn kalenteriin namit valmiina sellaista laatua, jotka varmasti koirasi voi syödä tai tehdä nekin itse. Voit vaikka vain kuivattaa koirasi lempilihaa uunissa tai mikrossa herkkupaloiksi tai sitten ihan alkaa kokkailemaan ja leipomaan koirankeksejä.

 

Meidän valinta ja mielipide

Meillä itsellä on nyt se tilanne, että koska Lily´s kitchenin joulukalenteria ei tänä vuonna saa, ItsyBitsyn kalenterissa on kanaa, jolle nita on allerginen, Best Friendin kalenterissa on nautaa, jolle nita on myös allerginen, sama juttu Rocco-kalenterin kanssa ja en halua omalle koiralleni syöttää koiransuklaata, meidän on tänä vuonna tehtävä kalenteri itse. Minulla on tällainen valmis joulukalenteri (kuvassa alla) joka on jo minulla lapsena ollut.

Tällaisia kuitenkin, joissa idea sama, myydään vielä nykyäänkin. Ainakin Lidlissä olen ollut tällasia näkevinäni. Laitoin luukkuun sanomalehtipallon, jossa valmiiksi ostettua koirannamia.

 

Tämän tuotteen minä ostaisin

Mikäli jokin yllä listatuista ostettavista kalentereista sisältäisi sellaista, mitä meidän koira voisi syödä, kokeilisin itse ostaa tuon *Best Friendin kalenterin, koska vaikka se sisältääkin riisitärkkelystä, sitä ei tarvitse välttämättä tilata tai hakea erikoisesta kaupasta, vaan se löytyy ruokaostosten yhteydessä. Sen saa myös toki helposti tilattua, jos tilailet samalla koiralle muutakin verkkokaupasta.

Namit ovat kuitenkin herkutteluun, eli vähäinen riisitärkkelyksen määrä satunnaisesti, ei meillä vielä vaikuttaisi koiran elämään, eikä riisin kohdalla isompikaan määrä (mutta tuo nauta kylläkin vaikuttaa). Lisäksi meillä on ollut Best Friendin joulukalenteri ennen kuin selvisi, mille kaikelle Nita on allerginen. Alla olevassa kuvassa on tuo kyseinen Best Friendin kalenteri puolessa välissä joulukuuta 2017 😀

Pakkaus oli mielestäni ihan hyvää tekoa, oli oma päätökseni antaa koiran availla luukkuja ihan itse, jonka takia sen on tuon näköinen 🙂 (autoin itse alkuun ja avasin namipussin valmiiksi, että haistoi minkä luukun takana on namia) Toisena vaihtoehtona minulle olisi tuo Rocco, jota ehkä kokeilisin, koska siinä on vain lihaa. Sen saa ilmeisesti vain tilaamalla, ainakaan en ole sitä nähnyt täällä meidän kaupoissa…

 

Toivottavasti tästä oli hyötyä juuri sinulle, joka tykkäät hassutella koiran kanssa 🙂 Koirien joulukalenteri tuntuu kuitenkin olevan nyt vuosi toisensa jälkeen hitti.

Lue myös: Paras joululahja (energiselle) koiralle

*Osa tämän artikkelin linkeistä on ns. affiliatelinkkejä (merkitty *merkillä), mikä tarkoittaa, että ostaessasi tuotteen linkkini kautta, saan pienen komission, jonka avulla rahoitan blogini ylläpitoa. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivuilla ja tutkia tuotteita. Komissio ei kasvata sinun ostoksesi summaa. Tällä kertaa en ole näitä kyseisiä tuotteita itse testannut, mutta koska itse hyväksi havaitsemaani tuotetta ei ole enää mahdollista saada kovin helposti, halusin kuitenkin etsiä vaihtoehtoiset tuotteet sen tilalle. Valitettavasti en niitä Nitan allergian takia voinut testata, mutta olen kuitenkin aikasemmin testannut tuota Best Friendiä ja silloin ainakin sen totesin oikein kelvolliseksi tuotteeksi.

1 Comments
Avainsanat: ,

1 Comments

  1. Sari
    18.11.2019 at 8:34 am

    Moikka! Meillä on ollut Ellillä joka joulu siitä lähtien, kun neiti on muuttanut meille 6v sitten juuri tuo sama itse täytettävä pussikalenteri. Se on tosi tärkeä juttu Ellin lisäksi pojalleni (14v) vaikka olen välillä yrittänyt päästä helpommalla ja ehdottanut valmis kalenteria, niin eihän se nyt vain käy päinsä 🙂
    On oma juttunsa, kun ostetaan siihen kaikkea sopivaa eri eläinkaupoista ja se mikä ei sovi pikkusäkkeihin, niin piilotetaan sitten kotona johonkin, mistä Elli saa etsiä. Muuten se aina odottaa, että poika herättyään antaa yllärin joulukalenterista. Ja kyllähän siinä kalenterin alla välillä nökötetään vienosti inisten odottamassa, jos sieltä jotain irtoaisi muulloinkin, kun aamulla:-)
    On tosi harmi, ettei teidän kalenteria saa Suomesta, mutta toivottavasti sille löytyy hyvä vaihtoehto. Ihanaa joulunodotusta
    teille molemmille!

Discover more from Staffilife

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading